Logot: Nuori yrittäjyys / Ung företagsamhet sekä Nuori.fi / Lasten ja nuorten säätiö
Oma talous haltuun

Toisen asteen nuorille suunnattu talouskasvatushanke

Uskomme, että taloudellinen mielenrauha kuuluu kaikille, ja erityisen tärkeää se on juuri nuorille. Talouden pitäisi olla nuoren elämässä yksi niistä asioista, jotka eivät aiheuta murheita.

Nuorten taloustaitoihin liittyy paljon huolipuhetta. Puhe osoittaa, että nuoria halutaan tukea taloudellisen osaamisen kehittämisessä – ja että sille on tarvetta. Nuorten taloustaidot nähdään yhteisenä asiana, joka voidaan korjata, jos tahtoa on.

Jotta saamme kasvatettua nuorten talousosaamista ja valettua heihin lisää uskoa omiin kykyihinsä, tarvitsemme lisää avointa rahapuhetta – niin kotona kuin koulussa. Taloudellinen mielenrauha auttaa nuoria suhtautumaan tulevaisuuteensa huoletta. Lapset ja nuoret kuitenkin saavat kotoaan hyvinkin erilaiset eväät myös taloustaidoissa ja rahasuhteessa. Siksi koulujen talouskasvatustyön tukeminen ja kehittäminen on tärkeää.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on käynyt ilmi, etteivät opettajat koe koulujen tarjoavan tarpeeksi kattavaa talousopetusta nuorille. Opettajilla on kuitenkin tahtoa opettaa taloustaitoja, minkä lisäksi jokaisella opettajalla tulisi olla aito mahdollisuus hankkia taloustaitoja koskevaa täydennyskoulutusta.

Me Danske Bankissa uskomme, että jokaisella nuorella on oikeus hyvään rahasuhteeseen ja taloudelliseen mielenrauhaan, ja haluamme tukea nuorten tasavertaista talousosaamista. Siksi käynnistämme yhteistyössä kumppaniemme Lasten ja nuorten säätiön sekä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa nuorten taloustaitoja kasvattavan Oma talous haltuun -hankkeen, ja viemme sen toisen asteen oppilaitoksiin. Viimeistään tällöin tulisi nuorilla olla yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella taloudellista mielenrauhaa.

5df9b5c2-00090254-3e3e9b6a

Digitarinoiden avulla kohti varmempaa rahasuhdetta

Lasten ja nuorten säätiö toteuttaa Oma talous haltuun -hankkeessa kummiluokkatyöskentelyä toisen asteen ammattioppilaitoksissa. Nuoret työstävät ja käsittelevät omaa rahasuhdettaan digitarinoiden avulla pohtien samalla oman kerronan kautta rahan vaikutusta tulevaisuuten ja elämään. Digitarinoiden avulla työskentely työpajoissa on henkilökohtaista: lähtökohtana on nuorten omat kokemukset ja arki. Kaikki nuoret eivät halua sijoittajiksi, mutta raha-asiat koskettavat jokaista.

Rahasta pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin ja arkisemmin. Oma talous haltuun -hankkeen työpajatoiminnan tavoitteena on rikkoa tabuja rahasta puhumisen ympäriltä.

Lasten ja nuorten säätiön vetämien, kummiluokkiin sijoittuvien työpajojen tarkoituksena on vahvistaa nuorten rahasuhdetta. Kummiluokkia on yhteensä 10 kappaletta ympäri pääkaupunkiseutua ja Itä-Suomea. Työskentely ajoittuu keväälle ja syksylle 2019.

Lue lisää Lasten ja nuorten säätiön toiminnasta täältä.

Valmis talouskasvatusohjelma osaksi opetussuunnitelmaa

Nuori Yrittäjyys ry tarttuu Oma talous haltuun -hankkeen tiimoilta tunnistettuun ongelmaan: opettajille ei tarjota riittävästi materiaaleja nuorten talousopetusta varten, ja koulujen talouskasvatus on usein riippuvaista yksittäisten opettajien innostuksesta ja opettajakoulutuksen ulkopuolella hankitusta osaamisesta. Opettajien kyvykkyys opettaa talousasioita ei saa perustua pelkästään omiin kokemuksiin, vaan tarjolla on oltava yhteisesti hyödynnettävää talousopetusmateriaalia.

Nuori Yrittäjyys ry tuo toisen asteen opetuksessa käytettävän oman talouden hallintaan ja taloudellisen mielenrauhan kehittämiseen innostavan opetusohjelman, joka tarjotaan kaikkien toisen asteen oppilaitoksissa toimivien opettajien käyttöön. Opetusohjelman aikana syvennytään omiin asenteisiin, harjoitellaan päätöksentekoa ja kartutetaan tietoja sekä taitoja taloudesta. Lisäksi opetusohjelman rinnalle rakennetaan alku- ja lopputestit, jotka tarjoavat opettajille ja nuorille mahdollisuuden arvioida oppimisprosessia. Ne tullaan julkaisemaan myös kaikille avoimena versiona.

Oma talous haltuun -opetusohjelma on ensimmäinen ilmainen kouluun suunnattu talouskasvatuksen oppimiskokonaisuus, joka on luotu noudattamaan opetussuunnitelman perusteita. Ohjelma tulee osaksi Nuori Yrittäjyys ry:n talouskasvatuksen polkua, joka läpäisee kaikki luokka-asteet ja oppiaineet.

Lue lisää Nuori Yrittäjyys ry:stä täältä.

Hankkeen lanseeraus 4.3.2019

91387976-00090254-a832310b

Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäen puhe

Tilaisuuden alussa kuultiin Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäen puheenvuoro. Leena kävi puheessaan läpi motiiveja ja tarpeita Oma talous haltuun -hankkeelle.

Katso esitysmateriaali tästä.

c94f8f48-00090254-c6f95e83

Nuori Yrittäjyys ry:n Virpi Utriaisen puheenvuoro

Nuori yrittäjyys ry:n Virpi Utriainen käsitteli puheessaan nuorten taloustaitoja ja valmiuksia huolehtia omasta taloudestaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Katso esitysmateriaali tästä.

81d0eb34-00090254-652735b0

Lasten ja nuorten säätiö: Miten taloustaitoja voisi vahvistaa uudella tavalla?

Oma talous haltuun -hankkeen esittelivät Lasten ja nuorten säätiöstä Milla Minerva Mertanen ja Oskar Sandqvist. Nuori ja hänen rahasuhteensa nostettiin jo alkumetreillä tekemisen keskiöön.

Katso esitysmateriaali tästä.

570ad063-00090254-b74e1604

Sosiologian professori Terhi-Anna Wilska: Nuoret kuluttajina ja taloudellisina toimijoina

Jyväskylän yliopiston sosiologian professori Terhi-Anna Wilska piti tilaisuudessa puheen nuorista kuluttajina ja taloudellisina toimijoina. Mitä haasteita ja mahdollisuuksia aiheeseen liittyy nyt ja tulevaisuudessa?

Katso esitysmateriaali tästä.

986200e4-00090254-4d47a379

Paneelikeskustelu: Taloustaidot osaksi nuorten elämäntaitoja

Paneelikeskusteluun osallistuivat kansanedustaja Pilvi Torsti, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki, Helsingin kaupungin nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka, tubettaja-laulaja Tuure Boelius, SAKKI ry:n puheenjohtaja Elias Tenkanen ja opettaja Santtu Palokangas.

Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäen puhe

91387976-00090254-a832310b

Nuori Yrittäjyys ry:n Virpi Utriaisen puheenvuoro

c94f8f48-00090254-c6f95e83

Lasten ja nuorten säätiö: Miten taloustaitoja voisi vahvistaa uudella tavalla?

81d0eb34-00090254-652735b0

Lataa presentaatio.

Sosiologian professori Terhi-Anna Wilska: Nuoret kuluttajina

570ad063-00090254-b74e1604

Paneelikeskustelu: Taloustaidot osaksi nuorten elämäntaitoja

986200e4-00090254-4d47a379

Artikkeleita aiheesta

Asiantuntijamme Nuori Yrittäjyys ry:ltä, Lasten ja nuorten säätiöstä sekä Danske Bankilta ovat jakaneet kokemuksiaa Oma talous haltuun -kampanjaan liittyen blogitekstien muodossa. Tutustu blogeihin alta.

Pankkitäti meni ammattikouluun puhumaan rahasta - miten kävi?
Jokaisella on oikeus hyvään rahasuhteeseen. Danske Bankin, Nuori Yrittäjyys ry:n sekä Lasten ja nuorten säätiön talouskasvatushanke innostaa nuoria suunnittelemaan omaa tulevaisuuttaan, kirjoittaa Danske Bankin Leading consultant Kadri Bäckman.
Lue lisää >

Blogi: Viikkoraha on valintoja
Lasten rahankäyttö aiheuttaa vanhemmille helposti harmaita hiuksia. Viikkorahan ydintehtävä on opettaa lapselle valintojen tekemistä rajallisessa maailmassa, kirjoittaa Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.
Lue lisää >

Mitä tekisit, jos tulosi ja menosi kymmenkertaistuisivat yhtäkkiä?
Alakoululaisen rahasuhde eroaa merkittävästi yläkouluikäisen nuoren tavasta käsitellä rahaa ja taloutta. Eri luokka-asteelta toiselle siirryttäessä lapsen ja nuoren varat voivat jopa kymmenkertaistua, kirjoittaa Nuori Yrittäjyys ry:n asiantuntija Turo Numminen.
Lue lisää >

Millainen on suomalaisten nuorten talousosaaminen? Vanhempien ja nuorten näkemykset eroavat
Vain kolmannes suomalaisnuorista ajattelee, että nuorten talousosaaminen on edes jokseenkin hyvällä tasolla. Danske Bank aloittaa yhteistyössä Nuori Yrittäjyys ry:n sekä Lasten ja nuorten säätiön kanssa Oma talous haltuun -hankkeen, jonka tarkoituksena on tukea nuorten tasaveroista talousosaamista.
Lue lisää >

Tuntevatko nuoret pikavipin, koron ja velan? Danske Bank kysyi tätä nuorilta ja heidän vanhemmiltaan
Suomalaiset nuoret uskovat hallitsevansa hyvin talouden keskeisiä käsitteitä, mutta vanhemmat ovat pessimistisempiä. Suomalaiset nuoret puhuvat talousasioista enemmän äitinsä kuin isänsä kanssa. Danske Bank osallistuu Global Money Weekiin nostamalla esille tietoa ja näkemyksiä lasten ja nuorten talousosaamisesta.
Lue lisää >

Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.