Tulojen ja menojen yhteensovittaminen on vaikeaa lähes joka kolmannen suomalaisen (31 %) mielestä. Tulojen ja menojen yhteensovittamisen hankalaksi kokevien osuus on noussut koko Taloudellisen mielenrauhan mittaushistorian ajan, eli vuodesta 2018. Osuus on laskenut vain vuonna 2021, jolloin ihmisille kertyi korona-ajan säästöjä.

”Tulojen ja menojen yhteensovittamisen hankaloituminen on ollut nopeaa. Vielä viisi vuotta sitten tulojen ja menojen yhteensovittamisen koki hankalaksi vain 23 prosenttia vastaajista”, sanoo Heli Pieninkeroinen, Danske Bankin päivittäispalveluista vastaava johtaja.

Syyt, miksi vastaajien on vaikeaa tulla toimeen taloudellisesti, ovat pysyneet vuosien mittaan pitkälti samoina. Niistä, joille tulojen ja menojen yhteensovittaminen on vaikeaa, lähes puolet (48 %) kokee, että kulut ylittävät tulot. Suunnilleen yhtä moni (47 %) puolestaan kertoo, että he eivät ole varautuneet odottamattomiin kuluihin.

Kuluneena vuonna tulojen ja menojen yhteensovittamista on hankaloittanut hintojen nopea nousu. Nyt 34 prosenttia tulojen ja menojen yhteensovittamisen hankalaksi kokevista kertoi, että ei pysty vähentämään kulutustaan. Nousua edellisvuoteen on viisi prosenttiyksikköä.

Hintojen nopea nousu on johtanut siihen, että monen suomalaisen elintaso on laskenut. Kodeissa on jouduttu karsimaan kulutuksesta, jotta tulot riittävät menoihin.

”Vuonna 2019 kysymykseen vastanneista reilu kolmasosa ei ollut varautunut yllättäviin kuluihin. Nyt osuus on jo lähes puolet kysymykseen vastanneista”, sanoo Pieninkeroinen.

”Valitettavasti moni on tänäkin vuonna tilanteessa, jossa menoja on pakko karsia. Ensiaskel taloudelliseen mielenrauhaan alkaakin tulojen ja menojen kartoittamisesta. Budjetoinnin apuna voi käyttää myös mobiili- ja verkkopankista löytyviä työkaluja, kuten tulot ja menot -näkymää”, vinkkaa Pieninkeroinen.

 

Tietoa tutkimuksesta

Danske Bank on tehnyt Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksia vuodesta 2018 asti. Tällä kertaa kyselytutkimukseen vastasi 3021 suomalaista ja kaikissa Pohjoismaissa vastaajia oli yhteensä 6043. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin 24.2.–10.3.2023. Kyselytutkimuksen toteutti YouGov Finland Danske Bankin toimeksiannosta.Taloudellisen mielenrauhan tasoa seurataan vuosittain Pohjoismaissa Danske Bankin kehittämän indeksin avulla. Taloudellisen mielenrauhan indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiä.

Talouden muistilista

Konkreettisilla toimilla talous haltuun

Kurkkaa vinkit