Asiakkaan tunteminen
- miksi pankki kysyy?

Pankkitoiminta perustuu molemminpuoliseen luottamukseen, joka syntyy yksilöllisestä ja asiakkaan tarpeet huomioonottavasta palvelusta. Kun tunnemme tarpeesi, voimme tarjota juuri yrityksellesi sopivia neuvoja ja ratkaisuja. Meillä on myös lakisääteinen velvollisuus tunnistaa ja tuntea asiakkaamme. Meidän tulee todentaa henkilöllisyytesi luotettavista tunnistusasiakirjoista ja varmistaa sinulta, mitä pankkipalveluita sinä ja yrityksesi tarvitsette ja kuinka niitä käytätte.


Mitä tietoja tarvitsemme?

Uusia asiakkaita lähestymme tietojen keräämiseksi lähtökohtaisesti puhelimitse. Nykyiset asiakkaat voivat lisäksi toimittaa pyydetyt dokumentit suojatusti District-viestinä tai verkkosivujemme kautta.  Emme kuitenkaan koskaan kysy kortin tunnuslukua tai pankkitunnuksia.

Esitämme kysymyksiä, kun tulet asiakkaaksemme ja säännöllisin väliajoin asiakkuutesi aikana. Kaikkia antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti pankkisalaisuutta sekä henkilötietojen keräämistä ja säilyttämistä koskevien lakien mukaisesti. Asiakkaan tuntemiseen liittyvien lainsäädännöllisten velvoitteiden täyttämiseksi kerättyjä tietojasi ei käytetä muuhun kuin tähän tarkoitukseen. Tietoja ei hyödynnetä esimerkiksi markkinoinnissa.

Voimme kysyä tietoja palvelujen käyttötarpeesta sekä asiakkaan toiminnasta, liiketoiminnan laadusta ja laajuudesta sekä taloudellisesta asemasta. Asiakkaan tunteminen edellyttää myös, että tiedämme, kenen toimeksiannosta ja kenen varoilla liiketoimia tehdään. Tarvittaessa pyydämme dokumentaatiota antamiesi tietojen selvittämiseksi. Meidän on pankkina tunnistettava ja tarvittaessa todennettava asiakkaamme seuraavasti:

  • Asiakkaan edustajan tai edustajien tunnistaminen ja henkilöllisyyden todentaminen
  • Tosiasiallisen edunsaajan tunnistaminen ja tarvittaessa henkilöllisyyden todentaminen

Kuuluuko yrityksesi muun kuin Suomen verolainsäädännön piiriin?

Suomi, Yhdysvallat ja osa muista OECD-maista ovat sopineet tietojenvaihdosta oikeellisen verotuksen varmistamiseksi ja harmaan talouden torjumiseksi. Sopimuksella halutaan varmistaa oikea verotusmaa ja veron oikea määrä. Lisäksi EU:n virka-apudirektiivi velvoittaa tiettyyn tietojen vaihtoon Euroopan Unionin jäsenmaiden kesken.

Lisätietoa ja verovelvollisuuden ilmoittamisessa käytettävä lomake ohjeineen löytyy täältä: Verovelvollisuudesta ilmoittaminen.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

  • Mihin lakiin tietojen pyytäminen perustuu?

    Pankki kysyy asiakkaan tuntemiseen liittyviä tietoja lainsäädännön ja viranomaisohjeistuksen sille asettamien velvoitteiden perusteella. Tietojen pyytäminen perustuu seuraaviin lakeihin:

    • Laki luottolaitostoiminnasta (610/2014)
    • Laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä (444/2017)
    • Sijoituspalvelulaki (747/2012)
    • Sijoitusrahastolaki (213/2019)
    • Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta (348/2017)
    • Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista (162/2014)
    • Laki verotusmenettelystä (1558/1995)
  • Mitkä ovat hyväksyttyjä henkilöllisyystodistuksia?

  • Suomalaisen viranomaisen myöntämät henkilöllisyystodistukset
    • Henkilökortti
    • Kansallinen passi (ei muukalaispassi)
    • Edellä mainittujen asiakirjojen lisäksi hyväksymme suomalaisen ajokortin (myönnetty 1.10.1990 jälkeen) niiltä asiakkailta, joiden henkilöasiakkuus on avattu ennen 1.1.2019.
  • Ulkomaisen viranomaisen myöntämät henkilöllisyystodistukset
    • Kansallinen passi (ei muukalaispassi)
    • EU- ja Schengen-alueen viranomaisen myöntämä henkilöllisyystodistus (sirullinen, sisältää hologrammin tai optisia turvatekijöitä)
  • Miksi pankki tarvitsee asiakkailtaan voimassaolevan henkilöllisyystodistuksen kopioita arkistoitavaksi?

    Asiakkaan tunteminen, henkilöllisyyden todentaminen ja henkilöllisyystodistuksen kopion säilyttäminen perustuvat pankkeja koskevaan lainsäädäntöön. Lainsäädännön mukaan pankin täytyy tunnistaa ja todentaa asiakkaiden henkilöllisyys henkilöllisyystodistuksena hyväksyttävästä asiakirjasta ja säilyttää kyseisen asiakirjan tiedot.
  • Mitä tapahtuu jos en toimita pyydettyä henkilöllisyystodistuksen kopiota?

    Pankki pyytää henkilöllisyyden todentavan dokumentin kopiota kaikilta asiakkailtaan. Toimimme näin, jotta voimme täyttää lakisääteiset velvoitteemme ja myös taata pankkiasioinnin turvallisuuden ja sujuvuuden.

    Mikäli et toimita pyytämäämme henkilöllisyystodistuksen kopiota, voimme joutua väliaikaisesti rajoittamaan palveluidesi käyttöä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että et pystyisi väliaikaisesti käyttämään tilejäsi, korttejasi ja pankkitunnuksiasi kunnes olet toimittanut meille henkilöllisyystodistuksen kopion.

  • Mitä jos minulla ei ole voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta?

    Uuden henkilöllisyystodituksen saat tilattua helposti poliisin sivuilta osoitteesta www.poliisi.fi. Seuraa tämän jälkeen sivuilla annettuja ohjeita.
  • Tarvitseeko minun lähettää henkilöllisyystodistuksen kopio jos olen lopettanut jo kaikki palvelut Danske Bankissa?

    Sinun ei tarvitse lähettää henkilöllisyystodistuksen kopiota jos olet lopettanut kaikki Danske Bankin palvelusi, eikä sinulla ole käyttöoikeuksia toisen henkilön tai yrityksen palveluihin.

    Jos sinulla on käyttöoikeus toisen henkilön tai yrityksen palveluihin, ja et toimita pyytämäämme henkilöllisyystodistuksen kopiota, joudumme rajoittamaan näiden palveluiden käyttöä väliaikaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että et voi esim. käyttää tiliä, johon sinulla on käyttöoikeus, ennen kuin toimitat pyytämämme tiedot.

    Huomioithan, että meillä on lakiin perustuva velvollisuus tuntea kaikki asiakkaamme. Tämä koskee myös asiakkaita, joilla on ollut pitkään tili käyttämättömänä.

  • Miksi olette rajoittaneet pankkipalveluideni käyttöä?

    Pankeilla on lakisääteinen velvollisuus tuntea asiakkaansa ja mikäli emme saa päivitettyä asiakastietoja määräaikaan mennessä, pankki joutuu rajoittamaan palveluiden käyttöä tilapäisesti.

Kiinnostuitko? Tervetuloa asiakkaaksemme.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.