Arman Alizad johdattaa kolme suomalaista matkalle taloudelliseen mielenrauhaan.

Arman ja Matka mielenrauhaan on viihteellinen realityohjelma talouden ja taloudellisen mielenrauhan ottamisesta omiin käsiin. Sarjassa seurataan suomalaisten arkea uudesta näkökulmasta. 

Sarjaan löytyi kolme erilaista suomalaista, jotka kaipaavat apua taloutensa hallintaan. Heitä auttavat Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto sekä hyvinvointikirjailija ja valmentaja Anne Karilahti.

Useista televisiosarjoistaan tunnettu Arman Alizad astuu sarjan myötä uudelle alueelle, jota hän pitää tärkeänä.

– Minulle on aina ollut tärkeää, että Suomi on sellainen maa ja yhteiskunta, jossa puhalletaan yhteen hiileen ja ketään ei jätetä. Pidän tärkeänä ajatusta siitä, että kaikilla on oikeus taloudelliseen mielenrauhaan. Itselläni on sellainen kokemus, että jos asioista, kuten rahasta, puhutaan ääneen, möröt pienenevät, ja ihmiset voivat saada toisten kokemuksista itselleen vinkkejä ja inspiraatiota, Alizad sanoo.

Sarjan päähenkilöt ovat Jupe, 47, Mari, 39 ja Riikka, 29. Heistä Jupe Tuomola on monille suomalaisille tuttu myös pitkäaikaisena radiojuontajana ja Me Tuomolat -sarjan päähenkilönä. 

Sarjan yhteydessä julkaistaan myös tutoriaalivdeoita, joilla Kivipelto, bloggaaja-näyttelijä Jasmin Hamid sekä mediapersoona ja yrittäjä Lauri Salovaara syventävät aiheita mielenkiintoisella ja kansantajuisella tavalla antaen konkreettisia käytännön vinkkejä. 

Rahasta pitää puhua enemmän

Danske Bank tekee Pohjoismaissa Taloudellinen mielenrauha -tutkimusta, joka kuvaa pohjoismaalaisten tuntemuksia omasta taloudestaan. Viime vuoden tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellinen mielenrauha on heikompi kuin muissa Pohjoismaissa. Tutkimuksesta selvisi myös, että kolmannes suomalaisista on vähintään viikoittain huolissaan saako rahansa riittämään, ja lähes puolet suomalaisista ei usko mahdollisuuksiinsa vaurastua.

Haluamme turvata suomalaisten taloudellista mielenrauhaa.

– Taloudellinen mielenrauha on perusta monille tärkeille päätöksillemme, huolillemme ja unelmillemme. Suomessa jäämme jälkeen muista Pohjoismaista taloudellisessa mielenrauhassa. Se tarkoittaa, että meiltä kuluu enemmän energiaa taloudesta huolehtimiseen ja sitä jää vähemmän unelmien toteuttamiseen, Danske Bankin maajohtaja Leena Vainiomäki sanoo.

Uuden Matka mielenrauhaan -sarjan tavoitteena on madaltaa rahasta puhumista esimerkin avulla.

– Taloudellista mielenrauhaa lisää tutkitusti raha-asioiden tunteminen, joka taas paranee avoimella keskustelulla. Rahasta puhuminen on meille suomalaisille usein vaikeaa, ja tarvitsemme esimerkkejä, jotka antavat rohkeutta, ideoita, uskoa ja innostusta miettiä omaa taloutta. Kiitän näitä rohkeita suomalaisia, jotka tekevät meidän kanssamme matkan taloudelliseen mielenrauhaan.

Sarja esitetään Danske Bankin YouTube-kanavalla.

Arman ja Matka mielenrauhaan

Arman Alizad juontaa uutta sarjaa, jossa seurataan kolmen suomalaisen matkaa kohti taloudellista mielenrauhaa.

Tutustu sarjaan