Vanhemmilla ja koululla on tärkeä rooli lapsen ja nuoren rahankäytön, taloudenhallinnan ja kulutustottumusten muokkaamisessa. Puhumalla rahasta avoimesti voimme kaikki vaikuttaa siihen, millainen taloudellinen mielenrauha ja tulevaisuus nuorilla on.

Pyri antamaan lapselle taloudellinen mielenrauha

Jos rahaa on käytössä vähän, pyri antamaan lapselle mielenrauha rahankäytöstä. Muista myös perustella lapselle, miksi hän ei saa haluamaansa lelua, vaikka muilta kavereilta sellainen saattaa löytyäkin.

Rahasta kannattaa puhua jo pienille lapsille

Raha on osa arkipäivää, ja varsinkin kuluttaminen tulee lapsille tutuksi jo hyvinkin nuorena. Lapset näkevät mainoksia lastenohjelmista, joiden perusteella he haluavat kuluttaa. Rahasta voi hyvin puhua jo yli 5-vuotiaille lapsille.

Käytä hyödyksi normaalit kulutustilanteet

Liitä rahankäyttö osaksi normaaleja kauppareissuja. Lasten kanssa voi vertailla hintoja sekä tuotteita ja kertoa, minkä verran rahaa on käytössä mihinkin tuotteeseen. Kerro lapselle, mistä raha tulee ja näytä esimerkiksi ruokakaupassa syntynyt lasku. Anna lasten tehdä pieniä valintoja, joita varten heillä on käytössään sovittu rahasumma. Samalla lapsi oppii, että kaikkea ei voi saada, mutta omilla valinnoillaan voi vaikuttaa.

Pelatkaa yhdessä taloutta opettavia pelejä

Lapset yleensä rakastavat pelejä ja leikkejä. Kauppaleikki on helppo tapa opettaa lapsille kuluttamista, valintatilanteita ja rahan käyttöä. Monet lautapelit opettavat joko rahan tai muun resurssin hallintaa, jolloin eteen tulee taloustermejä, kuten resurssit tai vaihtoehtoiskustannukset. Pelin avulla on myös helppo kertoa lapselle, että kaikkeen haluamaan ei ole varaa. Samalla lapsia voi kannustaa säästämään myös pelin ulkopuolella.

Tekemällä oppii ja virheitä tulee kaikille

Anna lasten tehdä pieniä omia päätöksiä ja oppia niistä. Voit antaa lapsille viikko- tai kuukausirahaa ja pyytää heitä tekemään suunnitelman rahan käytöstä. Hyväksy myös tilanne, jossa pieni lapsi kuluttaa koko viikkorahan ensimmäisenä päivänä. Käykää tarvittaessa tilanne läpi kotona ja yrittäkää seuraavalla viikolla uudestaan.

Tue tavoitteita ja tee säästämisestä näkyvää

Tue lasten säästämistä sopivien tavoitteiden kautta. Tavoitteen pitää olla riittävän suuri motivoidakseen, mutta tarpeeksi nopeasti saavutettava, jotta motivaatio säilyy koko säästämisjakson ajan. Lapsen pitkäjänteisyys ja ikä vaikuttavat paljon siihen, millaisia tavoitteita voi ja kannattaa asettaa.

Pienemmille lapsille säästämisestä kannattaa tehdä näkyvää esimerkiksi läpinäkyvän lasisen säästöpossun tai seinällä olevan rahaa säästössä -luvun tai mittatikun avulla.

Alakoululaisen rahasuhde eroaa merkittävästi yläkouluikäisen nuoren tavasta käsitellä rahaa ja taloutta. Eri luokka-asteelta toiselle siirryttäessä lapsen ja nuoren varat voivat jopa kymmenkertaistua. Lue lisää täältä.

Oma talous haltuun -hanke

  • Nuori Yrittäjyys ry tarttuu Oma talous haltuun -hankkeen tiimoilta tunnistettuun ongelmaan: opettajille ei tarjota riittävästi materiaaleja nuorten talousopetusta varten, ja koulujen talouskasvatus on usein riippuvaista yksittäisten opettajien innostuksesta ja opettajakoulutuksen ulkopuolella hankitusta osaamisesta. 
  • Nuori Yrittäjyys ry tuo toisen asteen opetuksessa käytettävän oman talouden hallintaan ja taloudellisen mielenrauhan kehittämiseen innostavan opetusohjelman, joka tarjotaan kaikkien toisen asteen oppilaitoksissa toimivien opettajien käyttöön. Opetusohjelman aikana syvennytään omiin asenteisiin, harjoitellaan päätöksentekoa ja kartutetaan tietoja sekä taitoja taloudesta. Lisäksi opetusohjelman rinnalle rakennetaan alku- ja lopputestit, jotka tarjoavat opettajille ja nuorille mahdollisuuden arvioida oppimisprosessia. Ne tullaan julkaisemaan myös kaikille avoimena versiona.
  • Oma talous haltuun -opetusohjelma on ensimmäinen ilmainen kouluun suunnattu talouskasvatuksen oppimiskokonaisuus, joka on luotu noudattamaan opetussuunnitelman perusteita.  Opetusohjelma on osa Nuori Yrittäjyys ry:n talouskasvatuspolkua, joka läpäisee kaikki luokka-asteet ja oppiaineet.
  • Lasten ja nuorten säätiö toteuttaa Oma talous haltuun -hankkeessa kummiluokkatyöskentelyä toisen asteen ammattioppilaitoksissa vuoden 2019 aikana. Kymmenen kummiluokan nuoret työstävät ja käsittelevät omaa rahasuhdettaan digitarinoiden avulla pohtien samalla oman kerronnan kautta rahan vaikutusta tulevaisuuteen ja elämään. 
  • Digitarinoiden avulla työskentely työpajoissa on henkilökohtaista: lähtökohtana ovat nuorten omat kokemukset ja arki. Danske Bankin kummit osallistuvat digitarina-taidetyöpajatoimintaan vapaaehtoisina vertaisosallistujina, keskustelemalla ja reflektoiden yhdessä nuorten kanssa.
  • Oma talous haltuun -hanke on osa Danske Bank Suomen Taloudellinen mielenrauha kuuluu kaikille -kokonaishanketta
  • Lue lisää Oma talous haltuun -hankkeesta täältä.