It’s not for me.

It’s not for me.

Näillä sanoilla Elin Blomqvist-Valtonen taklasi pankkineuvojan kysymyksen, kun tämä uteli asuntokaupoilla olleen Blomqvist-Valtosen mielenkiintoa rahastosijoittamiseen. Hänen mielessään sijoittaminen näyttäytyi vielä tuolloin monimutkaisena maailmana, jossa piti elää mukana, ja varallisuutta olla huomattavan paljon, että sijoittamisessa olisi ylipäänsä ideaa.

Keskustelu jatkui, minkä myötä muuttui myös Tradenomiliitossa asiantuntijatyötä tekevän Blomqvist-Valtosen näkemys sijoittamisesta.

– Hänen kanssaan keskustellessani ymmärsin, että säästötilin sijasta voisin laittaa rahaa suhteellisen turvalliseen rahastoon. Tietoisuus sijoittamisen eri tavoista oli kyllä se, mikä omalla kohdallani sai muuttamaan ajattelua, Elin kertoo.

Samalla syntyi päätös sijoittamisen aloittamisesta.

– Oivalsin silloin, että on olemassa matalan riskitason sijoittamismuotoja, ja ettei minun tarvitsisi valita korkean riskin rahastoa.

Uudesta talouspäätöksestään innostunut Blomqvist-Valtonen intoutui puhumaan asiasta ystävilleen ja kollegoilleen. Keskusteluissa kävi ilmi, että yllättävän moni hänen lähipiiristään oli yhtälailla löytänyt sijoittamisen.

Taloudellisen mielenrauhan tukipilari

Danske Bankin ja Akavan sijoittamispalveluiden puolelle vastikään laajentunut yhteistyö otettiin ilolla vastaan myös Tradenomiliitossa. Blomqvist-Valtonen näkee, että kiinnostus sijoittamisen ympärillä on suurta – ja kasvaa.

– Meillä on valveutunutta jäsenistöä ja yleinen tietoisuus sijoittamisesta yhteiskunnassa on kasvanut. Osaltaan nuorten tradenomien valveutuneisuus johtuu opintopolusta, sillä he ovat juuri suorittaneet osana tutkintoaan rahoitus- ja finanssialan perusopinnot.

Moni ammentaa motiivia sijoittamiseen paitsi vaurastumisesta myös oman taloudellisen tulevaisuuden turvaamisesta, Blomqvist-Valtonen pohtii.

– Ihmiset eivät ehkä luota nykyään siihen, että yhteiskunta hoitaa kaiken heidän puolestaan.

Kynnys sijoittamisen aloittamiseen voi olla suuri erinäisistä ennakko-olettamuksista johtuen. Omakohtaisesta kokemuksestaan johtuen Blomqvist-Valtonen arvelee kyseessä olevan varsin tyypillinen aloittamisen korkea kynnys.

– Luulen monen ihmisen kuvittelevan, että rahaa pitäisi olla tuhansia ja tuhansia. Ei ehkä ymmärretä sitä, että sijoittaminen voi lähteä aika pienistä summista.

Sijoittaminen tukee pitkäjänteistä oman talouden suunnittelua ja on ennen kaikkea keino omatoimiseen varautumiseen. Tämä on ajankohtaisempaa kuin koskaan työmarkkinoilla, joilla ominaisia piirteitä ovat projektiluontoisuus ja useat eri tulonlähteet.

– Henkilökohtaisesti näen sijoittamisen parhaana keinona taloudellisen turvan luomiseen. Aloittaminen on suurin kynnys, Blomqvist-Valtonen sanoo kokemuksella.

Korkeakoulutetun sijoittamisedut

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Akavan jäsenliiton jäsenenä saat sijoituspalvelumme aina edullisemmin käyttöösi.

Lue lisää