Suomalaiset nuoret saavat elämäänsä vaihtelevat taloustaidot, kertoo Danske Bankin tuore Oma talous haltuun -kyselytutkimus. Nuorten talousosaaminen on heidän oman käsityksensä mukaan heikentynyt kahdessa vuodessa jonkin verran. 15–29-vuotiasta nuorista 34 prosenttia arvioi nuorten taloustaitojen olevan vähintään jokseenkin hyvällä tasolla, kun vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksissa näin arvioi 38 prosenttia.

Pessimistisimpiä nuorten talousosaamisen suhteen ovat ammattikoulussa opiskelevat tai opiskelleet nuoret. Heistä 27 prosenttia uskoo nuorten taloustaitojen olevan vähintään jokseenkin hyvällä tasolla, kun lukiolaisilla osuus on 40 prosenttia. Myös perheen pienituloisuus pienentää nuoren uskoa talousosaamiseen.

Nyt tehdyssä kyselyssä usko nuorten talousosaamiseen heikentyy vastaajien iän myötä. Kun 15–18-vuotiaista lähes puolet uskoo nuorten taitojen olevan vähintään jokseenkin hyvällä tasolla, ajattelee 26–29-vuotiasta näin vain 23 prosenttia.

- Ikä avaa silmiä talousosaamisen puutteille ja tuo realismia monella elämänalueella. Kotona asuvat nuoret eivät joudu ottamaan samanlaista vastuuta omasta taloudestaan kuin itsenäisesti asuvat, joten toki taitojakin tarvitaan eri määrä. Iän myötä havaitsee ympärillä useammin myös taloudellisia ongelmia, kuten maksuvaikeuksiin ajautuneita tuttuja. Tässä elämänvaiheessa pitäisi kartuttaa taloudellista lukutaitoa kiivaaseen tahtiin, joten monet taitavat toivoa saaneensa oppia jo aikaisemmassa vaiheessa, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

Nuoret uskovat huomattavasti enemmän omiin taloustaitoihinsa kuin muiden nuorten. 69 prosenttia arvioi omat taitonsa vähintään jokseenkin hyviksi. 

- Kiinnostavaa on, että huonoimmaksi osaamisensa arvioivat 18–20-vuotiaat nuoret. Tämä tarkoittaa, että monien nuorten usko omaan osaamiseen romahtaa juuri siinä vaiheessa, kun omaa elämää pitäisi alkaa rakentamaan. Suomalaiset muuttavat kotoa keskimäärin aika nuorina ja taloudellinen itsenäistyminenkin ottaa suuren harppauksen. Täysi-ikäisyys avaa myös ovet syvällisempään suhteeseen lainojen ja sijoittamisen kanssa, mihin liittyy niin riskejä kuin mahdollisuuksia. Uusien haasteiden edessä nuoret tarvitsisivat viisaita neuvoja, mutta kaikille niitä ei näiden tulosten perusteella taida riittää.


Danske Bankin pääekonomistin vinkit talouskasvatukseen

Puhukaa rahan lähteistä ja miten siihen voi vaikuttaa. Esimerkiksi kouluttautumalla voi päästä kiinni isompaan palkkaan. Opiskelija tarvitsee usein opintolainaa, joka on järkevää ja edullista ainakin jos tutkinto valmistuu ajallaan.

Puhukaa rahan käytöstä budjetin avulla. Miten voit saada rahat riittämään etsimällä sopivan hintaiset tuotteet ja palvelut?

Puhukaa säästämisen merkityksestä. Säästämällä voi varautua yllättäviin menoihin ja myös mahdollista suurempien unelmien toteuttamisen.

Puhukaa velasta ja velkaongelmista. Velka on hyvä väline haaveiden toteuttamiseen, ja sen hoitaminen on pitkäaikainen sitoumus. Velkaongelmat voivat haitata elämää vuosien ajan.

Puhukaa myös pitkästä tähtäimestä. Ottakaa puheeksi myös pitkä tähtäin ja eläkesäästäminen. Korkoa korolle -periaate olisi hyvä tuntea.


Oma talous haltuun -hanke

Danske Bank haluaa lisätä nuorten taloudellista mielenrauhaa tukemalla nuorten hyvää rahasuhdetta ja nuorten tasavertaista talousosaamista yhdessä kumppaniensa kanssa. Siksi Danske Bank, Nuori Yrittäjyys ry sekä Lasten ja nuorten säätiö käynnistävät Oma talous haltuun -talouskasvatushankkeen ja vievät sen toisen asteen oppilaitoksiin.

Lue lisää Oma talous haltuun -hankkeesta täältä.

Tietoa tutkimuksesta

  • Nuoret arvioivat oman talousasioiden osaamisensa selkeästi paremmaksi kuin mikä se heidän mielestään nuorilla keskimäärin on. Joka neljäs kuitenkin kokee myös oman talousasioiden osaamisensa jokseenkin tai erittäin huonoksi. Nuoret uskovat useamman kuin joka toisen nuoren talousasioiden osaamisen olevan huonolla tasolla.
  • Vanhemmat ovat hieman positiivisempia nuorten talousasioiden osaamisen suhteen kuin nuoret itse. Heistä niukka enemmistö kokee nuorten talousasioiden osaamisen hyväksi.
  • Mitä vanhempi nuori on, sitä kriittisempi hän on nuorten talousasioiden osaamiseen. 26–29-vuotiaista nuorista vain alle neljännes pitää nuorten talousasioiden osaamista hyvänä. Lukiossa opiskelleet ovat positiivisimpia nuorten talousosaamisen suhteen.
  • Vanhemmista 52 prosenttia uskoo nuorten talousosaamisen olevan vähintään jokseenkin hyvällä tasolla. Mitä vanhempi oma lapsi on, sitä useammin nuorten talousosaaminen koetaan hyväksi. Hyvätuloisista vanhemmista 61 prosenttia uskoo nuorten talousosaamisen olevan vähintään jokseenkin hyvällä tasolla. 
  • Nuoret ja vanhemmat ovat yksimielisiä koulun merkityksestä osaamisen kehittäjänä. Nuorista 54 prosenttia uskoo koulun opettaneen ainakin osittain riittävästi taloustaitoja. Vanhemmista näin uskoo 60 prosenttia.
  • Tämän kyselytutkimuksen Danske Bankille on toteuttanut YouGov Finland. Kyselytutkimuksen tavoitteena oli selvittää näkemyksiä nuorten suomalaisten talousosaamisen tilasta. Tiedot kerättiin web-kyselynä YouGovin kuluttajapaneelissa.
  • Tutkimuksessa on kaksi kohderyhmää: 502 otoksella 15–29-vuotiaat nuoret ja 504 otoksella 15–29-vuotiaiden nuorten vanhemmat. Kohderyhmän kokonaistuloksessa keskimääräinen virhemarginaali on noin ±3,9%-yksikköä suuntaansa.